Pallopuoti sijaitsee Turun vieressä Liedossa. Pääasiassa suhailemme paikallisesti Turun lähialueilla, mutta tarpeen mukaan teemme keikkoja myös kauemmas. Me käytämme rahtifirmoja viemään somisteita ympäri Suomea jos tarve vaatii.
Oma vahvuutemme on juuri Turun alueella toimiminen. Tunnemme oman alueemme tilat ja toimijat.
Tapahtumat: Pari viikkoa OLIS kiva minimi.
Ysityistilaisuudet ja pienemmät pallotilaukset: pari päivää aiemmin olis hyvä.
Olemme ketteriä ja näppäriä. Sen lisäksi meillä on melko hyvä varasto palloja eri kokoluokissa ja väreissä. Saatat saada isonkin tapahtuman pallot vaikka seuraavaksi päiväksi, mutta toisaalta aina ei omassa varastossa ole kaikkea tarvittavaa.
Olisimme iloisia jos pari viikkoa etukäteen tiedettäisiin isommat tapahtumien pallotarpeet. Unelma olisi jos jokunen kuukausi etukäteen olisi pientä varoitusta edes annettu.
Yksitysasiakkaiden kimput ja pienemmät pallotarpeet saadaan usein tehtyä ihan lennosta kun puodin myymälä on auki.
Yksilöidyt nimipallot, jotka tehdään teippaamalla olisi kiva saada pari päivää etukäteen tietoon, mutta hädän tullen niitäkin sitten tehdään opeasti.
Painettujen pallojen kanssa tarvitaan aikaa. Kun olemme saaneet oikeanlaiset tiedostot haltuun on yksiväripainatukset usein viikossa käsissämme ja monivärisiin saakin varata 2-3 viikkoa toimitusaikaa.
Pistetään onnistumaan. Todella usein viimehetken tilaukset saadaan tehtyä ja aina voi ainakin koittaa. Kun teet viimehetken kyselyitä niin SOITA! Toisinaan kiireisinä hetkinä sähköposti on koskemattomana jokusen päivän. Sinne hukkuu helposti. Ota siis aina luuri kouraan ja kysy!
Ehdottomasti! Me kannustetaan omatoimisuuteen koska oma aikamme viikon loppupuolella on kovin kortilla.
Me kerromme minkämoisella autolla pystyt pallot koppaamaan ja laskemme mitä menee henkilöautoon tai pakettiautoon tai kuomukärryyn. Suunnitellaan somisteet niin, että saatte ne itse paikalle vaivatta ja varmasti.
Saat meiltä myös tyhjät pallot ja vuokrapuhaltimen jos olet oikein DIY henkinen. Meillä on myös paljon erilaisia kehikoita vuokrattavaksi.
Neuvot ja niksit ihan kaupanpäälle!
Tarpeen mukaan teemme. Monesti se ei ole tarpeen.
Isot tapahtumat joissa meillä on runkoja ja paljon palloja tai esim paljettiseinä, niin silloin tullaan tekemään myös purku. Vältämme viimeiseen asti kalliita yöpurkuja. Usein saamme luvan tulla arkiaamulla napsimaan pallot ja telineet pois.
Todella usein pallot on myös itse purettavissa. Isotkin pallomassat saa neulalla puhkoen hyvin pieneen pussiin ja suurin osa rungoistamme menee ihan pieniin osiin ja on itse palautettavissa puodille.
Purun tarve neuvotellaan tapauskohtaisesti. Kierrätämme rungot ja materiaalit mieluusti uudelleen käyttöön.
Haastava kysymys! Hinnoittelu on eri somisteissa kovin eri painopisteellä. Toisinaan suurimman osan syö helium, mutta useimmiten pääosa hinnasta muodostuu kuluneesta ajasta eli työvoimakustannuksesta. Alla pieni jaottelu eri osa-alueista.
Meillä ei ole minimitilausta määritetty. Voit hakea meiltä yhden tyhjän ilmapallon jos tarve vaatii.
Laskutuksessa kannustamme maksamaan kaikki alle 200€ tilaukset kortilla jos vaan mahdollista.
Me emme toistaiseksi ole innokkaita postittamaan palloja ja juhlatarvikkeita pienissä määrin. Aina kannattaa toki kysyä jos joku on tarpeen, mutta emme ole perinteinen verkkokauppa josta lähtisi paljon paketteja päivittäin.
Yritykset ja joskus yksityisetkin voidaan laskuttaa. Tarkistamme kuitenkin yritysten tiedot etukäteen ja tarpeen mukaan ennakkolaskutamme palvelumme osittain tai kokonaan.
Joskus tilattujen pallojen hinta nousee korkeaksi ja yrityksen maksuehto on kovin pitkä. Silloin voimme laskuttaa osittain etukäteen. Teemme näin myös ihan tuoreiden yritysten tai maksuhaasteiden kanssa kamppailevien yritysten kanssa.
Yksityisten kanssa toimimme samoin. Laskutus on oman harkintamme mukainen ja toisinaan ennakkolaskutamme osan tai koko laskun ennen tapahtumaa.
Valitettavasti kaikki asiakkaat eivät aina ole hyvillä aikein edes pallokauppoja tekemässä.
Sis ALV hinnat ovat verkkokaupassa näkyvissä.
Kun pyydät meiltä tarjouksen kirjoitamme tarjoukseen moneen kertaan onko se sis alv tai alv0 tarjous.
Yksityisten tilauksissa puhutaan aina Sis. alv hinnoista ja yrityksille ja yhteisöille tehdään usein alv0 tarjous.
Useimmiten tuomme juhlapaikaille pitkälti valmiiksi tehdyt somisteet ja laitamme ne vain paikalleen. Lyhyimmillään me olemme vartissa ulkona.
Toisinaan kuitenkin työmme voi olla vaikka tuhannen pallon pallopudotus ja silloin olemmekin kohteessa ihan 8 tunnin työpäivän ja ehkä rapiat päälle.
Osaamme arvioida ajantarpeemme etukäteen ja kerromme kyllä omat näkemyksemme aikataulutuksesta. Olemme mieluusti suoraan itse yhteydessä juhla tai tapahtumapaikkaan ja sovimme tekniikkafirmojen kanssa myös aikataulumme itsenäisesti. Näin säästyy aikaa kaikilta.
Usein aikataulujen sopimista rukataan moneen kertaan. Ei ole lainkaan tavatonta, että tapahtuma-aamulla tulee vielä muutoksia aikataluluihin. Meille se ei ole ongelma.
Palloja voi tehdä ulos mutta niiden kesto on ulkosalla paljon lyhyempi.
Pilvinen, sateinen ja viileä on hyviä pallokelejä.
Aurinkoinen, kuuma ja tuulinen on pahoja.
Ulkona auringossa vältetään tummia sävyjä. Ne poksuu kun on liian kuuma. Paahteinen päivä saa pallot surkeiksi ja yhdessä päivässä. Monipäiväinen tapahtuma hiekkakentän laidalla saattaa vaatia päivittäisen kaarien ja tolppien uusimisen.
Talvella pallot on parhaimmillaan! Kumipallotolpat ja kaaret säilyy ulkona hyvänä jopa useita päiviä. Ilma ei paahda. UV ei haurastuta ja hiekka ei pöllyä.
Tuuleen varaudutaan kiinnittämällä kaaret ja pylväät tukevasti useammasta kohdasta ja käytetään painavampia jalustoja.
Jos sataa…
Heliumpallot eivät ehkä leiju. Festareiden merkkipallot saattavat tulla alas veden painosta. Ne nousevat ylös kuivuttuaan.
Pallopylväät ja kaaret nauttivat sateesta.
Jos tuulee….
Kun on kova tuuli heliumpallot räpättävät tuulessa ja hakkaavat itsensä lähimpiin seiniin rikki.
Navakalla tuulella tarjoilupöydän pallokimppu käy kermakastikkeessa ja paistissa maistiaisilla.
Kaaret niiaa tuulessa, mutta ne kiinnitetään muutamasta kohdasta jotta ne eivät kaadu tai lähde naapuripitäjän juhliin. Tolpat kannattaa myös kiinnittää ulkona johonkin lähistöllä jykevästi seisovaan rakenteeseen.
Varoittelemme kelien muuttujista tilausta tehdessä ja mahdollisuuksien mukaan ennakoidaan tilanteita mahdollisimman hyvin. Jopa vielä juhlapäivän aamuna voidaan tehdä paniikkimuutoksia jos näyttää siltä että alkuperäiset suunnitelmat ei kelin takia ole järkevin vaihtoehto.
Kumipallot heliumilla 3-7 päivää
Kumipallot ilmatäytteellä 3-30 päivää
Foliopallot heliumilla 7-14 päivää
Foliopallot ilmatäytöllä 7päivää-30 vuotta (ilma ei karkaa foliopallosta kuten helium ja näin ollen joskus täydellisen tiivis foliopallo voi tuurilla pitää ilmat sisällään täysin muuttumattomana vuosikymmeniä!!)
Parhaiten pallot selviävät talvella ja sisätiloissa. Kaaret ja muut ilmatäytteiset somisteet on viikon tai viikkoja hyviä. Joskus kuukaudenkin jos eivät ole käsien ulottuvilla.
Kesällä sama setti sisällä ja kesto on sen juuri viikon verran.
Kesällä sama setti ulkona ja kesto on vain päivän.
Talvella ulkona kestää mainiosti useamman päivän.
Heliumpallot ja kimput.
Talvella heliumpallokimppu leijuu kepoisesti viikon tai pari… joskus enemmänkin.
Kesällä sama kimppu on 3-6 päivää lentelemässä mutta suosittelen että haetaan juhlaa edeltävänä päivänä. Pidetään poissa auringonpaisteesta ja myös kova ilmankosteus on pahasta.
Foliopallot kestävät kesällä ja talvella aika samalla tavoin mutta kesällä uhkana on ylikuumenemimnen ja sen vuoksi voi saumat pallosta pettää. Talvella taas foliopallot on viileässä ilmassa rytyssä mutta huoneenlämmössä jossa ne on täytettykin, ne on rypyttömiä ja kestää hyvn aikaa.
Kumipallot ovat lateksia. Lateksi on luonnonkumia eli kumipuusta tulevasta nesteestä valmistettuja. Kumi on maatuvaa, biohajoavaa materiaalia joka on syytä säilyttää kuin peruna. Viileässä ja valolta suojattuna kun ne ovat varastossa.
Kumipallo ei ole muovia, siitä ei leviä mikromuovia . Pieni joukko ihmisiä on allergisia kumille. Useimmiten allergia on kosketusallergiaa.
Harvinaisempaa on olla niin allerginen, että samassa huoneessa kumipallojen kanssa oleskelu aiheuttaisi allergiaa.
Teemme somistuksia myös täysin kumivapaasti. Silloin käytämme vinyylipalloja ja foliopalloja.
Ei…
Ehdoton ehkä…
Ja ehkä yksi poikkeus siihenkin vielä…
Pallopäästöt eivät ole missään nimessä suositeltavia. Se on rahan ilmaan heittämistä. Maksaa paljon ja pallot näkyy sen muutaman kymmenen sekuntia ennen kun tuuli painaa ne kirkon taakse ja osa jää lähimpään puuhun kiinni. Roikkuu siinä sitten syksylläkin vielä.
Vaikka kumipallo maatuu, on se silti roska. Jos se päätyy hapettomaan tilaan lammen pohjaan, jää se maatumattomaksi pitkäksi aikaa. Naru, vaikka se olisi lyhytkin puuvillanaru, niin on silti naru tuolla luonnossa mihin voi sotkeutua.
No mikä on se ehkä ja poikkeus… No sen tekee mun kohdalla se jos joku välttämätttä haluaa sen yhden pallon päästää häissä symbolisesti sen oman sukunimensä jätttämisen seremoniassa, jossa kirjoitetaan pallon kylkeen se vanha sukunimi. Ei mitään lippulappusia eikä mitään narua edes pallossa vaan pelkkä pallo… Se nyt sallittokoot….
Toinen on hautajaisissa tai muistotilaisuudessa tai vuosipäivänä jos lapset lähettää isälle tai äidille pilvenreunalle viestin pallooon kirjoitettuna… Siihen suostutaan aina. Kunhan on kumipallo ja ilman narua.
Mutta muuten ei….
Kyllä! Täytämme myös muualta ostettuja kumi- ja foliopalloja. Suosittelen kuitenkin tuomaan pallot ajoissa tarkistettavaksi tai ainakin kuva niistä olisi hyvä saada jos on tärkeästä juhlasta kyse. Usein netistä saa tilattua aika heikkolaatuisia palloja, jotka pahimmillaan eivät sovellu lainkaan heliumtäyttöön, vaikka niin annetaan ymmärtää.
Laadukkaat foliopallot valmistetaan Amerikassa ja Euroopassa. Ne täyttävät painoväriensä osalta lelustandardit. Idän ihmeet on syytä jättää kauppiailleen ja JOS niitä kuitenkin hankkii niin pidetäänhän huoli, etteivät lapset niitä pääse räpläämään ja varsinkaan tunkemaan suuhunsa.
Täytämme siis palloja oman harkintamme mukaan jos ne ovat täyttökuntoisia ja laatuisia.
Pienet numerot ja kirjainpallot eivät leiju vaikka ne täytettäisiin heliumilla. Yleensä hälytyskellojen pitäisi soida jos pakkauksessa tulee mukana pilli. Lue tekstit josko sieltä löytyy teksti ”air fill only”.
Perus sääntönä voi pitää että vasta noin 80cm numerot ja kirjaimet leijuvat heliumtäytöllä. Pieniä kirjaimia ja numeroita käytetään paljon somistamisessa ja niillekin on käyttöä. Autamme mieluusti niidenkin kanssa.
Jos olet ostanut vahingossa palloja joissa ei ole venttiiliä, niin me voimme täyttää ja sulkea myös näitä palloja.
Kestokäsittelygeeli esim. HiFloat on väritön ja myrkytön palloon laitettava aine. Se on hajuton ja kuivuu pallon sisäpintaan ohueksi tiiviiksi kalvoksi. Kuivuttuaan se estää heliumin karkaamisen tehokkaasti. Korkea ilmankosteus saa HiFloatin vettymään ja näin se alkaa päästää kaasua lävitseen. Kuivalla ilmankosteudella (talvella) pallot siis leijuvat pidempään.
HiFloat-geeliä saa ostettua puodilta isompia ja pienempiä määriä. Jos toteutat itse omat juhlasomistepallojen täytöt suosittelen lämpimästi geelin käyttöä, jotta aikaa säästyy juhlapäivänä muuhun hommaan.
Kestokäsittelemme aina kaikki kumipallomme jos ei toisin jostain syystä sovita. Meillä kestokäsittely siis kuuluu aina kumipallojen hintaan ja täyttöhintoihin.
Mattapintaisia palloja ei tavallaan ole olemassa. Pallot saavat mattapinnan kun ilmankosteus alkaa vaikuttaa niihin ja pinta hapettuu ja harmaantuu.
Palloja löytyy läpinäkyvänä, normaaleina värikkäinä ja hempeinä helmiäisinä. Kaikki nämä hapettuvat ja harmaantuvat varsinkin kesällä nopeastikin. Vähiten hapettuminen näkyy helmiäispalloissa ja pahiten läpinäkyvissä.
Hapettumista voidaan estää kiillotusaineella, mutta sitä emme suosittele heliumpallokimppuihin. Se toimii parhaiten pallopötköissä, kaarissa ja pylväissä.
Ah… tämä kysymys tulee tajouskyselynä sähköpostiin ajoittain. ”Meillä on häät. Mitä pallot maksaa?”
Hääjuhlia pallotellaan todella eri budjeteilla. Osa haluaa vain kimpun pari johonkin kohtaan tai hääparin taakse.
Joidenkin haaveena on saada sisääntuloon hieno tervetuloa kyltti palloineen.
Sitten on poppoo joka haluaa upean kuvauspisteen, jättipalloja roikkumaan katosta, jokaiseen pöytään palloasetelman ja hääkuvaukseen vielä ison kimpun sydänpalloja. Esiintymislavan reunustoista tehdään pilvipalloa ja uloskin tarvitaan vielä opastepallot.
Meillä on niin monenlaisia asiakkaita tarpeineen että ei ole minkäänlaista mahdollisuutta kertoa ilman pientä haastattelua minkämoisesta kokonaisuudesta tai budjetoinnista voitaisiin puhua.
Meitä auttaa kovasti jos alkuun kerrotaan muutama perusasia:
-Juhlapaikka ja aika
-Vierasmäärä noin suurinpiirtein kymmeniä vai satoja.
-Mitkä on omat toiveet pallojen sijainnista ja kuinka suuri asia pallot ovat hääjuhlassa.
-Häiden värit ja kutsu on hyvä näyttää myös inspiraation lähteeksi.
-Nappaa kuvia netistä talteen ja laita niitä rohkeasti tulemaan.
-Pohdi joku budjetti vaikka se olisi täysin tuulesta temmattu. Lähdetään jostain liikkeelle ja muokataan suuntaan toiseen tai kolmanteen kun nähdään mitä kaikkea saadaan sillä aikaan.
Me ollaan realisteja ja jopa inhorealisteja. Varoittelemme jos näemme jotain haasteita pallojen kestossa tai jos joku on liian ahdas paikka suunnitelmille.
Olipa tilaus yksi ainut pallo, tai koko salin lattian täyttö pallomereksi, niin kyllä me se tehdään!
Mutta mitä se maksaa…? No sen me kerromme heti kun keksitään mikä SE on 😀
Useimmiten hääbudjetit suomessa pyörii 150€-350€ välillä. On tehty 3000€ budjetillakin ihan valtavan hirmuinen määrä palloja häihin, mutta se on harvinaista.
No tottakai! Siinä me ollaan aika lyömättömiä koska meillä on liki 100 väriä ihan varastopallona jatkuvasti!
Näetpä mitä tahansa ja missä tahansa väreissä niin kaiken voi aina muokata sellaiseksi mikä menee omaan värimaailmaan.