2016-02-12

Skanssin Hani 1v pallot

Skanssin Hani hahmo vietti 1v syntymäpäiviään!

Pallopuodilla oli ilo tehdä ensivisiittinsä Skanssin kauppakeskukseen toimittamalla paikalle linkkipallokaaren ja muutaman mehiläisen siihen koristeeksi. Etualalle tehtiin myös pienet pylväät joissa mustat folionumerot.


Viikonlopun aikana kaari koki hieman kovempia aikoja, joten ennen sunnuntain tapahtumaa käytiin tekemässä vielä pieniä muutoksia ja näin saatiin juhlapäivänäkin nauttia palloista.

Opettavainen kierros ja ensikosketus kauppakseskuksen yllättävän tuulisiin oloihin on nyt otettu!

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: Ystävänpäivätapahtuma Pallopuodilla »

Aukioloajat

Pallopuoti on auki perjantaisin 10-18 ja lauantaisin 10-15

Muina aikoina meidät tavoittaa puhelimitse. Uskomattoman Pallopuodin hommia tehdään 6 päivänä viikossa, mutta itse myymälän ovet ovat avoinna vain tiettyinä aikoina taatusti ja varmasti. Pallojen tilauksia, noutoja ja toimituksia voidaan sopia pitkin viikkoa.

POIKKEUKSET:

Essi lähtee NYT lomalle! Olen poissa käytettävistä 31.8 saakka. 

PERJANTAINA 25.8 puodille voi poiketa moikkaamaan Camillaa! Tämä vasen/oikea varakäteni täyttää palloja parhaan kykynsä mukaan. 

 LAUANTAINA 26.8 puoti on nyt ekaa kertaa ikusuuksiin KIINNI! Eli silloin sinne ei kannata mennä ripaa nykimään. Keskittäkää kimppujen koppaaminen siihen perjantain 10-18 väliseen aikaan.